Saksan hyökkäys Ranskaan alkoi 10. toukokuuta 1940.
Suomi ja Neuvostoliitto sotivat keskenään.
Äitienpäivänä 10.5.2020 minä olin varttunut 80 vuotta.
KIITOKSET RAUHANAJASTA! KIITOKSET ONNITTELUISTA!
Pertti Runolinna 12.5.2020
Minä muistan
Sota-aika
Sodan aikana asuimme Espoossa Tuomarilassa, Helsingissä Jalavantiellä sekä Westendissä Kanervantiellä ja Kiertotiellä.
Jalavantien koti oli kerrostalossa. Sain joululahjaksi moniosaisen junaradan ja keinuhevosen. Olin ihan liian pieni moisiin lahjoihin. Äiti kiusasi, kun laittoi sormen hevosen suuhun ja sanoi sen purevan. Muistan reissun kallioluolaan pommisuojaan, jossa meitä oli useita perheitä.
Westendin kodit olivat omakotitaloja. Perheeseen kuuluivat isä Lauri, äiti Mirjam, minä Pertti ja sisko Marja.
Kanervantiellä syntyi veli Kari, joka kuitenkin menehtyi vauvana ripuliin. Muistan hänet nukkuvan lastenvanuissa ja tarjosin syötäväksi mustikoita. Äidin vanhemmat olivat Lindeneitä, mummo Ida ja vaari Topias. Vaarilla oli kessuviljelmä pihalla. Isällä ja naapurin sedällä oli häkäpyttyautot.
Kiertotiellä naapureita olivat mm. Alakarit, Anderssonit, Nyströmit ja Katakset. Merenrannalla oli kesäjuhlia ja talvella jääkaruselli. Meillä oli mäyräkoira Frufru sekä sota-ajan kotieläiminä lammas, kanoja, kalkkunoita ja hanhia. Äiti marssitti hanhet aika-ajoin rantaan. Eläimet päätyivät syksyllä rex-tölkkeihin. Äidillä oli välillä kotiapulaisia, joista ainakin yhden nimi oli Maire. Minulla taitaa olla adhd-taipumuksia. Alakarin isoa Anttia kiusasin ”Antti, pantti, leivänkantti”, ja sitten Antti perässä pakoon. Kyllä oli hauskaa! Olin saanut lahjaksi puisen kuorma-auton ja laitoin siihen häkäpytyksi paperitollon Sain sen syttymään. Auto ei käynnistynyt, mutta Maire hirmustui ja lopetti leikin. Elämäni ensimmäisen sähköiskun sain ”korjattuani” sähkökoristevalaisimen. Tyhjällä naapuritontilla kasvoi kaunis kuusi, jonka kaadoin ja kuljetin kotiin joulukuuseksi. Yllättänyt isä koristeli kuusen ja maksoi puun tontin omistajalle. Sitten sota päättyi ja kyläkauppaan tulivat ensimmäiset karkit. Kauppias oli jakanut karkkirasioita asiakkaille lapsiluvun mukaan. Sain äidiltä omani ja se oli äkkiä tyhjä. Manguin lisää ja äiti kehotti kysymään kaupalta. Kipaisin sinne, ja kas, kauppiassetä löysi tiskin alta vielä yhden.
Perheemme matka jatkui sodan jälkeen Helsingin Vartiokylään, jonne isä ja hänen veljensä Olavi olivat rakentaneet perheilleen kodit. Vartiokylässä syntyi sisko Tarja. Siellä oli pitkään linja-autopysäkin nimenä Runolinna. Matkamme jatkui Vartiokylästä Kaarinaan ja Turkuun. Itsenäistyttyäni päädyin 1973 Helsinkiin ja lopulta 1986 vaimoni kesätäti Sylvin maisemiin Pornaisiin.
Elämä kuljettaa.